Tutustumiretki AALTOon

Arkkitehtuurin ja muotoilun valinnaiskurssilaiset tekivät tänään retken AALTO yliopistoon tutustumaan arkkitehtuurin koulutusohjelmiin (arkkitehtuuri,maisema-arkkitehtuuri,sisustusarkkitehtuuri).

Tutuksi tuli niin Otaniemen kampuksen tilat, pääsykoeprosessi kuin opiskelijaelämän salat fuksien kertomana.

Advertisement

Elokuvan voima

Kuva viestii ja vaikuttaa -kurssin (KU3) opiskelijat saivat tänään valmiiksi vaikuttavia lyhytelokuvia, joiden teemana oli jokin tunne tai tunnetila. Tehtävässä täytyi käyttää vähintään kolmea eri kuvakokoa, mutta muuten tekeminen oli hyvin vapaata.

Work in progress
Lyhyiden pariminuuttisten elokuvien suunnitteluun meni paljon aikaa käsikirjoitusvaiheesta kuvaukseen ja editointiin.
Iso työ kannatti ja lopputulokset ovat upeita! On ihmeellistä miten paljon pieni elokuva voi kertoa. Tässä teille esimerkkinä The Blue Guy -animaatio, joka kertoo koskettavasti ystävyyden voimasta ja yksin jäämiseen liittyvistä vaikeista tunteista. Elokuvassa ei ole ääntä.

The Blue Guy. Tekijät: Mehra, Matias, Janina ja Oliver

Maalaamista hiustenkuivaajalla

Tänään koulussa ei toiminut netti hetkeen aamulla ja tuntisuunnitelmaa piti vaihtaa lennosta. Niinpä saimme oppilaiden kanssa idean tehdä pieni maalauskokeilu Instagram-videoiden innoittamana. Idean syntyyn vaikutti matematiikan opettaja Sannan kanssa opehuoneessa välitunnilla käyty keskustelu siitä miten Instan hiustenkuivaus-maalausvideot on tehty. Eikun siis tuumasta toimeen…

Laimentamaton pullopeiteväri toimi yllättävän hyvin
Työvaihekuva
Valmis palettiveitsellä täydennetty lopputulos. Tällaista väri-iloittelua voisi hyvin vielä jatkaa maalaten. Hiustenkuivaajalla työskentely oli ihanan arvaamatonta värien juhlaa!

Kohti uutta ja kesää!

Lukuvuosi on taas tullut päätökseen ja on aika toivottaa hyvää kesää! Tässä muutama upea makupala kevään etäopetusjaksolta kera upeiden kierrätysmateriaalista toteutettujen historiallisten asujen. Työt tehtiin KU2-kurssilla ja teemana oli muotoilu ja taidehistoria.

Kuvassa opiskelijan kenkä 1800-luvun lopun posliinikauppiaalle:

Ninan tyylinnäyte puolestaan on kenkäpari 1600-luvulla eläneelle aatelisnaiselle:

Aino suunnitteli ja toteutti asun taidemaalari Gesina Ter Borchin (1631-1690) perheenjäsenelle:

Leon päähineessä vessapaperirullat muuntuivat tyylikkäiksi:

Viivin vielä talvisissa kuvissa puolestaan liihottaa 1800-luvun kirjailija-hahmo:

Luovuutta etäopiskelussa KU1-kurssilla

Koronan myötä meidän lukio on ollut etäopetuksessa koko 3.jakson lukuun ottamatta abeja, jotka palasivat kouluun viime viikolla. Tämän jakson KU1-kurssit on siis vedetty kokonaan etänä. Opiskelijat ovat sopeutuneet tilanteeseen aivan loistavasti. Luovuus-teemalla olemme miettineet miten kodin ruoka-aineilla voi maalata. Tässä upeita esimerkkejä lahjakkailta opiskelijoilta. Työn tavoitteena oli sommitella dynaaminen tai harmoninen abstrakti, puoliabstrakti tai esittävä teos. Arvaisitko edes, että nämä teokset on maalattu ruoalla? Kuvien alta löytyy taiteilijoiden omat kommentit.

Lukas: ”Kuun silta maalaus, harmoninen, tyyni sää”
ruoka-aineet: tausta mustikka, suola + majoneesi ja kaikkia näitä sekoitettuna saadakseen erilaisen sävyn. Esim sekoitin mustikoihin majoneesia sekä tein majoneesi + suola yhdistelmän. Teos on maalattu siveltimillä ja mausteet levitetty sormen avulla kuvioiksi.

”Työn värien saaminen vaati pitkän kokeilun ja oikean sävyn testaamista usealla eri tyylillä ja käytin erilaisia välineitä, jotta sain juuri sellaisen sävyn, joka näyttäisi valkoiselta maalilta.”
Siiri: Teos on abstrakti ja dynaaminen 
Aiheena oli epätasapaino; teoksessa kasvot ovat epätasapainossa ja taustan värit ja muodot antavat epätasapainon tunnelmaa. 

Teokseen käytetyt ainekset: kurkuma + jogurtti , mustikkakeitto, vahva pikakahvi, balsamico-kastike, pakastemustikka, soijakastike
Jooa: Teos on puoliabstrakti ja dynaaminen. Teoksessa on kahvilla tehostettu pohja jotta saadaan osittain tummempaa taustaa ja fiilistä teokseen. Teos esittää sitä kuinka normaali stressi (oikean puoleista aluetta) voi olla hyväksi ja kaivattua (sinappi esittää kulta sadetta) , mutta pahimmassa tapauksessa stressi voi imeä ihmisen ja valon kaaokseen (valo eli salaatinkastike ja ketsuppi imeytyy vasemmassa laidassa ja alue on selkästi tummempi) haen tavallaan teoksessa sitä, että ihminene voi ajautua stressin synkkään luolaan jos stressi on todella paha.
Nina: Harmoninen sommitelma, rentoutunut olo
Nina: maalausvälineet
Kristina: ”Auringon sekaannus”. Ainekset: paprikaa, currya, jauhelihamaustetta, chiansiemensekoisuts, jossa kuivattua vadelmaa, valkopaprikaa, perunamaustetta, vettä, soodaa, perunajauhoa

Kuvisdiplomit valmistuivat

Tänään päättyi lukion kuvisdiplomikurssi. Kuvisdiplomin teki tänä lukuvuonna yhdeksän opiskelijaa mikä on hyvä määrä pienelle lukiolle.

Thomas tutki kuvisdiplomissaan keräilyä ja kokoelmia.
Portfolion viimeistelyä
Kertun kuvisdiplomi käsittelee rahan merkityksiä.